Tiina Nyrhisen kirjoitus Helsingin Sanomissa 2.3.1996

Aikamme renessanssiihmisen tittelin voisi antaa turkulaiselle Kimmo Ojaniemelle, joka yhdistelee vapautuneesti tieteen ja taiteen keinoja teoksissaan. Hän on yhtä aikaa kuvanveistäjä, maalari ja uusien tekniikkojen kehittelijä. Hän maalaa perinteisellä valohämytekniikalla, mutta sävyttää akvarellejaan myös tavallisella kahvilla.

Kun lamppu syttyy päässä, ideasta syntyy teos, vaikka aluksi ei kukaan uskoisikaan sitä mahdolliseksi. Ojaniemi osaa muoka ta pellistä, lasista ja vanhojen sähkölaitteiden koneistoista yhä uusia yllätyksiä. Viinilasien sisältö pysyy juuri ja juuri aisoissa huojuen pyörivässä vempaimessa, jonka nimenä on monimielisesti Teorioita Kosmoksesta. Tokyo on muuri,joka näyttää kellahtavan kumoQn, muttei kellahdakaan. Militankki vyöryy päin katsojaa, aseet riisuttuna.

Ojaniemen teosten interaktiivisuus ja yllätyksellisyys peittävät usein alleen taiteilijan vakavat sävyt, vaikka ilmiselvästä länsimaisen tieteen, filosofian ja politiikan uudelleenarvioinnista onkin kyse. Valohämyyn maalatut merkkihenkilöt katselevat aikaamme salaperäisinä ja jotenkin ei-kutsuttuina vieraina. Ja taas neste alkaa lorista syvälle Maan uumeniin, pohjavesiin saakka.

TIINA NYRHINEN