Erkki Linnalan kirjoitus Satakunnan Kansassa 10.7.1996

Harkittuja Kannanottoja

Anja Karkku-Hohdin guasseja Kulttuurigaleriassa Annankatu 5:ssä 12.7. saakka. Kimmo Ojaniemen mekaanisia veistoksia Galleria 3h+ k:ssa Maaherrankatu 32:ssa 4. & saakka.

Anja Karkku-Hohdin kuulaat ja tasapainoiset guassit sekä Kimmo Ojaniemen ryskivät ja rämisevät koneteokset asettuvat ajan taidekäsitysten ääripäihin. Yhteistä niille kuitenkin on se, että ne ovat pitkälle mietittyjä, harkiten ja taidolla tehtyjä.

Anja Karkku-Hohdin kymmenkunta kesän värejä pursuavaa abstraktiota ovat havaintoja luonnosta sekä eri mielentilojen tulkkeja. Hän on herkkä havainnoitsija, mutta tiukka ja kurinalainen toteuttaja. Hän luot taaperinteisen maalauksen ilmaisuvoimaan, värin ja sommittelun yhteiseloon, joka yhdessä aikaansa sitoutuneen sisällön kanssa luo kuvallisen merkin, jolla tekijä viestii käsityksiään itsestään ja suhteestaan ymparistöönsä.

Tämä merkkijäijestelmä on toiminut usean tuhannen vuoden ajan ja toimii yhä eri käsitteidenkin keskellä. Näiden abstraktioiden lukemiseen tarvitaan kuitenkin avointa mieltä ja herkkyyttä, joka vähitellen on häviämässä, kun sähköiset viestimet ja netit omassa rajallisuudessaan turruttavat mielen. Niille, joilla vielä on halua ja herkkyyttä muodostavat Anja Karkku-Hohdin maalausten hiljainen dynamiikka ja kauniisti väreilevät kuvapinnat tilan, johon on hyvä paeta silloin, kun teknokulttuurin tehokkuuden vaatimus raapii sisimpämme vereslihalle ja tämän maailmän äänet, joita Kimmo Ojaniemi tehokkaasti teoksillaan ironisoi, estävät meitä kuulemasta moniarvoisen kulttuurin kutsua.

Shokkiholtoa tajunnalle

3h+k-galleriassa esillä olevat turkulaisen kuvanveistäjän Kimmo Qjaaniemen mekaaniset veistokset irvivät vallalla olevaa käsitystä teknokulttuurin mahdollisuudesta olla uuden ihmiskäsityksen ja kulttuurin perusta.

Teosten ideoiden ironia perustuu ylilyönteihin, niin kuin Alvar Gullichseriin Bonk-teostenkin. Mutta siinä, missä Bonk suomii koko systeemiä elegantisti tavalla, jossa toden ja fiktion raja hamärtyy, rajäyttävät Ojaniemen teokset tajuntamme arkisten, lähellä olevien asioiden koko voimalla.

Kimmo Qjaniemen näyttely on pirullisesti rakennettu. Juuri, kun on tointunut tarkasteltavan esineen shokeeraavalta ääneltä ja liikkeeltä, pamauttaa takana oleva teos mielen pihalle.

Näyttely on löytöretki maailmaan, jossa valmiita vastauksia ei ole; katsojalla on täysi vapaus omaan tulkintaan. Varmaa kuitenkin on se, että vaille tulkintaa eivät teokset jää.

Vaikka näyttely on ironian päälle rakennettu ja täynnä huumoria, mukana on myös tämän päivän tragiikkaa - lastenvaunut, jotka on pellillä panssa roitu. Ne ovat viittaus Bosnian tapahtumiin, joiden todelliset uhrit ovat lapset ja naiset.

ERKKI LINNALA