Leena-Maija Rossin arvostelu Helsingin Sanomissa 19.5.1988

Zen ja niitit

Viimekesäisessä Turun köysi tehtaan näyttelyssä Kimmo Ojaniemi esiintyi lähinnä maalarina, nyt on vuorossa tiedemiesmäinen työskentely. Ojaniemen konstruoima konekatseinen robotti, jonka syliin istutetun hyrrän saa polkimella vauhtiin, on saanut nimensä professori Planckin mukaan. Planckin säteilylaki on inspiroinut taiteilijaa pohti maan myös mustaa kappaletta, joka imisi täysin siihen kohdistuvan säteilyn. Ideaa kuvittaa mustilla harjasvyyhdeillä sisustettu kaappi.

"Minusta ihmiselle tekee hyvää tuntea maailmankaikkeuden mittasuhteita. Se masentaa, mutta toisaalta aine koostuu niin pienistä palasista, että periaatteessa mikä tahansa on mahdollista ja tilaa riittää", Ojaniemi kirjoittaa.

Vanhan Valkoisessa salissa kosmista äärettömyyttä symboloi Zeniitti-teos. Mustista suorakulmaisista palasista säntillisesti niitatut sisäkkäiset ympyränkehät saavat aikaan samalla sekä vilkkaan optisen vaikutelman , että levollisen, mietiskelyyn houkuttelevan tunnelman. Miksei voisi olla olemassa myös niittien Zen, jos moottoripyöräilyynkin voi liittyä valaistuminen?

Monimutkaisin kaapeli-, mittari- ja kytkentäjärjestelmin rakennettu Tie tähtiin on pessimistinen kommentti modernismin kehitysuskoon. Hilpeämmin tekniikkaa hyödyntää Superduck, kehystetty ääniränni, jota väsymätön kone pyörittää. Teoksen voi lukea myös taiteensisäisenä pohdiskeluna, tieteen suuntaan rajoja tunnustelevana ehdotuksena "taiteen moottoriksi".

Suppeassakin teoskokonaisuudessa Ojaniemi osoittaa rönsyilevää ajatuksen rikkautta. Superduck ja professori Planck on kunniakas loppu Valkoisen salin näyttelyille.

LEENA-MAIJA ROSSI