|
Kimmo Ojaniemi
Visual Artist • Kuvataiteilija |
 |
<< Takaisin leikekirjan otsikohin TURUN SANOMAT Maikki Kattilakosken kirjoitus Turun Sanomissa Vapun päivänä 1.5.1997 :Elävien filosofien seura
Miltei kaikkea nykytaidetta voidaankin sopivasti tulkittuna pitää filosofointina. Turkulaisen nykytaiteen katsauksen ylle viritetty Taide ja filosofia -nimike venyykin kaikkeen esillä olevaan. Wäinö Aaltosen museon lisäksi JoellaJust- ja Titanik-gallerioihin ulottuvan katsauksen laajuuden vuoksi alaotsikointi eri teemoille olisi silti olltut paikallaan. Lähimmäksi filosofiaa tieteenä näyttely menee pahnapuheissa. Päivi Maunun rakentamassa heinähäkissä esitetään näyttelyn aikana vapaata sanaa taiteen tiimoilta. Teoksen lopullinen olemus ja sisältö selviääkin vasta, kun puheet on pidetty. Viimeiset sanat kuullaan näyttelyn viimeisenä päivänä. Suurten ajatusten kunniaksiElävien filosofien sijaan näyttelyissä kohtaa usein kuolleita taiteilijoita ja ajattelijoita. Nykytaiteilijat käyvät keskuste lua edesmenneiden kanssa tai osoittavat kunnioitustaan heille.Göran Torrkullan installaatiot ovat kunnianosoituksia. Arjen materiaaleista hän kokoaa muistolttareita, jotka kirkollisten alttareiden tavoin iratutuvat todellisuudesta. Torrkulla työstää teoksiaan pieteetillä, joka saa materiasta esille ylevän. Suuren ihmisen muistoa voidaan pitää yllä jopa kokonaisilla museoilla. Sinikka Salmi vieraili Anton Tsehovin museoidussa huvilassa Jaltalla, mutta ei tavoittanut kirjailijan henkeä: "...sen voi tavoittaa ainoastaan lukemalla Tsehovin tuotantoa..." Teokseensa Salmi on poiminut kaksi Tsehovin virkettä. Niiden tärkeyttä valaisee näyttelyluettelo, jonka avulla voidaan yksinkertaistaa seuraava ajatusketju Tsehovilta Salmeen: todellinen elämä on salaista kuin yön peittämänä, yö on varjoa, varjo on väriä ja väri on valoa. Tytti Heikkinen muistaa veistoksellaan Nietzscheä. Tällä teoksella Heikkinen, jos kukaan, ansaitsee tittelin " nuori vihainen nainen". Siittimellä ratsastava Kali-jumalatar on naisvoiman manifesti, joka julistaa kuolleiksi nietzscheläiset miesvallat ja peniskateuden myytit. Mennyt nykyisyyden silminNykytaiteilijoille dialogi on tärkeä uudistumisen ja kehittymisen väline. He käyvät keskustelua historioiden ja eri todellisuuden tasojen sekä yleisön ja muun taideyhteisön kanssa.Jorma Hyttinen ja Jari Jula venyttävät modernismin tuomia ajatuksia alkuperäisiä pidemmälle. Jula on julistanut koko maailman teoksekseen Duchampin hengessä. Maailma on Ready made, ja taideteos, jos hän niin sanoo. Jula myöntää että maailma ei ole valmiiksi tehty, mutta sen uusi nimi avaa ajattelun lukkoja. Hyttinen asettaa katsojan samanlaisten ongelmien eteen: minkä olen vielä valmis hyväksymään taideteokseksi? Onko llitutaulu "taulu", peili "muo tokuva" ja yksivärinen pinta "fotorealistinen" kuva yksivä risestä pinnasta? Hyttinen tarjoileekin. taidetta sekä aisteille että aivoille. Itsensä kanssa keskustelevat Heli Kurunsaari ja Eero Mar kuksela. Kurunsaari katselee omaa menneisyyttään nykyisyyden näkökulmista kuvitta essaan lapsuusmuistojaan. Markukselan valokuvat paljastavat menneisyyden sen omista lähtökohdista. Oman ulkoisen olemuksen muuttuminen toi- mii ilmaisunvähneenä ja kertoo sisäisestäkin muutoksesta. Justissa esillä olevat Mervi Turpeisen partapiirrokset keskittyvät filosofien karvoihin samassa mielessä: karvatkin ovat viesti ja mitä katsomalla päättelemme ihmisestä paljonkin. Filosofista ja vielä FilosofisempaaKatselmuksen nimi ei tee oikeutta kaikille mukana oleville . Monipuolisuuteen pyrittäessä ei aina toteudu tasapuolisuus, vaan puhtaasti visuaalisiin keinoihin eli väriin ja valoon keskittyvät taiteilijat jäävät alakynteen ajattelun tieteelle omistetussa näyttelyssä. Susana Nevadon ja Anu Thomen abstraktit tilan ja värin tutkielmat eivät välttämättä puhuttele älylliseen ponnisteluun virittynyttä mieltä ja tarjolla oleva esteettinen elämys voi siksi jäädä kokematta.Alyllistä ääripäätä edustavat esimerkiksi Leila Luukan tiedeparodia Titanikissa ja Kimmo Ojaniemen Keskustelua etiikasta, jotka saavatkin monet muut teokset näyttamään peräti väärässa yhteydessä olevilta. Alitajunnasta pursuavat Hanna Jaakolan ja Veronica Ringbomin teokset käsittelevat tietämistä ja todellisuutta hyvin henkilökohtaisella ja vaistonomaisella tavalla josta puuttuu filosofian loogisuus. Tarjonnan kirjosta huolimatta järjestäjät kieltävat pyrkimyksen luoda kokonaiskuvaa turkulaisesta nykytaiteesta. Mukana olevasta noin sadasta teoksesta minut jätti kytmäksi vain viitisen prosenttia. Kuluneet ideat, ajatuksen puute tai kömpelö toteutus voivat nekin silti toimia taidefilosofian aiheina: mitä on taide, missä ovat sen rajat, millä keinoin, mille, miksi...? Ei, en suostu sittenkään nostamaan käsiäni pystyyn kuin Ojaniemen marakatti, ei minun ole pakko hyväksyä kaikkea taiteeksi. Taidenäkemys on kuten etiikka, viime kädessä molemmat ovat kunkin henkilökohtaisia asioita. Maikki Kattilakoski<< Takaisin leikekirjan otsikohin |
|
