Muntra mobiler

Sama Kimmo Ojaniemen kääntämänä:

Första Gallerietissa töitään esittelevä Kimmo Ojaniemi osoittautuu myöhäiseksi mutta hyvin vitaaliseksi dadaistiksi. Hän on vähän kuin hullu tiedemies tornihuoneessaan kaikkine kokeineen mutta näyttää siltä, että hänellä on hallussaan myös syvempi totuus. Tässä taiteilijassa on kieltämättä jotain mystistä, jotakin vakavaa humoristisen ja leikillisen pinnan alla.

Ojaniemi on sekä kuvantekijä, että veistäjä. Viimeksi mainitun osalta hänen töitään lienee sopivinta kutsua esteettiseksi insinööritaiteeksi. Hän luo koneita, mobiileja Leonardon kekseliäässä hengessä.

Vaikka hänen koneensa eivät erityisesti tuota mitään, johdattaa niiden taiteellinen ilmaisu ajatukset taidehistoriaan.. Sama koskee hänen maalauksiaan, jotka myös tuntuvat sisältävän mystisiä ja ääneen lausumattomia tarkoituksia. Hänen puulle maalatut öljymaalauksensa hakevat inspiraationsa 1600-luvun tekniikasta samalla kun aiheet ovat lähempänä surrealistista, ennen muuta Max Ernstin kuvitusmaailmaa.

Hulvaton hilpeys on ensimmäinen asia, joka vangitsee huomioni. Olen ehkä huomaavinani hiljaista, 1900-luvun saavutuksiin kohdistuvaa satiiria, ehkä kunnioitusta. Tästä näkökulmasta hän vaikuttaa yhtä ambivalentilta kuin Ferdinand Leger.

Esillä on myös mekaaninen versio Giordano Brunon käsivarresta. Viimeksi kun Bruno omassa korkeassa persoonassaan nosti kätensä, ymmärryksen ja selväjärkisyyden eleeseen, johti se hänen teloitukseensa Roomalaisella torilla. Tätä taustaa vasten voinemme ehkä tarkastella Ojaniemeä herkeämättömänä totuudenpuhujana, renesanssi -ihmisenä kamppailussa ortodoksisuutta ja olemassa olevia käsityksiä vastaan.

Vaikka Ojaniemi kolkuttelee rajoja, hämmentää ja viihdyttää sisältää hänen työnsä selviä piirteitä taiteen klassisista kauneusihanteista. Tämä ei tietenkään tee vaikeammaksi arvostaa hänen lystikästä esittelyään galleriassa Pohjoissatamassa.

Johan Ström



<< Takaisin leikekirjan otsikohin