|
Dominikaanit TurussaDominikaanikonventin
muistomerkki Turun Olavinpuistossa. Teos
jonka parissa työskentelin 4 vuotta. Teos paljastettiin
7.10.2005. Suostuin
pyydettyyn tehtävään harkittuani asiaa
muutaman sekunnin. Tehtävä oli kuin unelma. Aikaa
teokseen paljastukseen oli yli neljä vuotta ja tilaaja ei
asettanut juurikaan reunaehtoja.
Aloitin
tutustumalla maastoon ja paikan historiaan. Kun tutustuu
dominikaanikonventin historiaan on
välttämättä tutustuttava
myös Turun varhaiseen historiaan ja jos aikoo saada
kokonaiskuvan aiheesta täytyy perehtyä myös
dominikaaniveljeskunnan alkutaipaleeseen. Molemmat ajoittuvat 1200
-luvuille.
Tapauksissa, joissa aihe on ulkoa
annettu, ensimmäiset visiot syntyvät heti
ensimmäisellä minuutilla vähän
samaan tapaan kuin lukiessa tekstiä, jossa kuvataan paikkaa,
josta ei lukijalla ole mitään tietoa. Taustatietoja
kerätessä syntyy runsaasti visioita, jotka
jäljittelevät todellisuutta. Olen siis aikakoneellani
käynyt katselemassa munkkeja erilaisissa tilanteissa. He
liikkuivat arkisissa tilanteissa Turkulaisten keskuudessa. Luultavsti
he käyttivät suurimman osan ajastaan sellaiseen
mikä liittyi elämiseen, kanniskelivat vettä
ja kaalinpäitä, keräsivät
mustikoita jokivarren rinteillä ja tinkivät huonolla
suomenkielellä kalastajilta kuhia ja ahvenia puoli-ilmaiseksi
ja varmasti he myös kalastivat.
Kyllähän
he saarnasivatkin ja huomauttelivat pakanallisista tavoista ja
vallankin väärästä tavasta uskoa .
Tämähän se oli heidän
tehtävänsä ja tätä he
tekivät väsymättä kaikkialla
mistä ihmisiä löysivät. He
kävelivät ja kävelivät ja taas
kävelivät.
Kerran katselin polun
syrjästä siinä nykyisen Olavin Krouvin
paikkeilla kun ryhmä munkkeja mustissa, pellavakankaisissa
kaavuissaan matkasi jalan aikamoista kyytiä jokirannan
haavikkoon tallautunutta polkua pitkin tuomiokirkolle päin. He
olivat vakavia miehia, mustaleukaisia ja tummakulmaisia ja pelottavan
näköisiä. Tämä
näkymä iskostui mieleeni, sillä he
näyttivät hyvinkin vierailta siinä hopeisten
puiden vaaleassa siimeksessä. En tiedä mitä
he olivat toimittamassa. Ehkä tämä sijoittui
aikaan, jolloin he olivat vasta etsimässä sopivaa
paikkaa orastavan kaupunkiasutuksen laitamilta.
Kyllä
he tekivät vaikutuksen. Mitä se mahtoi Maskun tai
Kalannin maamies ajatella kun ulkomaalainen, outoja puhuva mies
mustassa huppukaavussaan sauvoi paikalle heilutellen oikeaa
kättään rintansa edessä. Varmasti
käskivät lasten mennä uksien taa.
Mustat
veljet toivoivat, että täällä
ihmiset voivat hyvin kunhan uskovat oikein. He eivät
kolonisoineet maata, he kolonisoivat mieliä ja taisivat
onnistua aika hyvin. Heidän puumerkkinsä
löytyy vieläkin jokaisen suomalaisen sielusta ja
mustissa puvuissa sitä vieläkin
täällä saarnataan.
Kun
tehdään veistosta, siinä vaikuttaa materia
yhtä paljon kuin henki vaikka aiheena olisi paavillinen
sääntökunta. Paikaksikin täytyy
valita sellainen, että siihen voi rakentaa purkamatta
vaakuutusyhtiötä sen tieltä tai kaatamatta
puita. Paikallaan muistomerkki on jossain luostarin alueen tai
rakennusten reunamilla, mutta paikalla, jossa on tapahtunut paljon
silloin keskiajalla ja koko ajan tähän asti.
Muistomerkin perustuksia varten tehtiin kuoppa joka ulottui 1600 -luvun
alkupuoliskolle. Joka sen kuopan näki, näki, ettei
menneisyys kaukana ole.
Arvata saattaa,
että luostarilla oli portti ja jollei ollut, niin nyt on.
Portilla on valtavasti symboliarvoa kristinuskossa kuten muun muassa
Pietari tietää. Uskoisin, että
tästä portista pääsee kamelinkin
kyydissä liikoja kiemurtelematta sisälle.
Dominikaanit Turussa olivat tiukkoja sen suhteen ketä
päästivät portistaan, mutta toisaalta
visusti suojelivat niitä, jotka heidän
mielestään olivat sen arvoisia,
Kun
tehdään muistomerkkiä ikuisiksi ajoiksi,
materiaalien täytyy olla pyhiä; messinkiä,
kiveä, pronssia. Löytyyhän niitä
reunaehtoja siis. Dominikaanit itse asettivat niitä ja
entropia ja korroosio tietenkin. Kiveen kaiverretaan tekstit
latinaksi, joka minusta on tärkeää.
Kaiverretaan myös luostarin sinetti, jonka tekstin
ymmärtää jokainen; s' fratrum predicatorum
fillandie. Sinetin kuva sen sijaan on vaikeampi
ymmärtää. Siinä
Pyhää Olavia saatellaan porteille.
Sotapäälliköksi hänen
täytyi olla todellinen suhdetoiminnan mestari
Pyhän
Olavin konventin muistomerkki on ollut erittäin monpolvinen ja
kiinnostava projekti
Kimmo Ojaniemi www.ojaniemi.com
|
|